Lauantaiaamu Helsingissä; raukeita kosketuksia, kiireetöntä himon herättelyä. Voisin niin helposti tottua Meidän Aamurutiiniimme: unista heräämistä sylikkäin, toisen unesta hieman rohtuneet huulet huulia vasten, kehon lämpö, se jo niin tutuksi tullut ominaistuoksu – häivähdys edellispäivän parfyymia, loput sitä yhtä yksilöllistä kuin DNA; sitä jonka tunnistaisi missä vaan.
Sukelsin peiton alle, piirtelin alaspäin jatkuvaa viivaa Nörttipojan keholle huulillani pysähtyen välillä pehmeään näykkäisyyn vain jatkaakseni matkaani päämäärääni. Kun suuni löysi nivusensa ja painoin huuleni viileää ihoa vasten, Nörttipoika veti kuuluvasti henkeä ja laski kätensä lepäämään takaraivolleni; otti hiuksistani kiinni. Nuolin ja suutelin kiireettä, kiipesin alhaalta ylöspäin vain pyöräyttäkseni kieltäni kiusoitellen, ottaen hänet vain hetkeksi suuhuni ennen kuin palasin taas takaisin. Nörttipojan reaktioista päätellen hän olisi halunnut enemmän, syvemmälle; mutta olin tapani mukaan kärsimätön ja kiipesin hajareisin päällensä sujauttaen hänet sisälleni.
Nörttipoika mukaili liikkeitäni; havaitsin hoikan seksipartnerin edut – ei vatsaa tiellä, ei juurikaan rasvaa häpykummullaan (ja eh – ennenkaikkea nykyään vähemmän rasvaa omallani!). Yllätyin asennon miellyttävyydestä, ekstrastimulaation tarpeettomuudesta. Jos liikkui juuri oikeassa kulmassa ja osui juuri oikeisiin kohtiin, hieroi juuri oikeista paikoista.
Harvoja poikkeuksia lukuunottamattahan olen aina tarvinnut (erillistä) klitorisstimulaatiota saavuttaakseni kliimaksin. Siinä aamuraukeudessani tajusin yhtäkkiä, että tällä kertaa sitä ei tarvittaisi; ja kun Nörttipojan vokaliikka alkoi kieliä lähestyvästä huipusta, saavutin sen itsekin. Ensimmäistä kertaa niin ja siinä asennossa.
Olen aina kadehtinut naisia, jotka saavat tsiljoona orgasmia ilman mitään ekstrastimulaatiota (so. käsiapua). Tyytyväisenä huomasin, että kuuluin nyt itsekin heihin; siihen tarvittiin vain vuosi saman partnerin kanssa. Vuosi luottaakseen toiseen tarpeeksi karistaakseen viimeisetkin estonsa; ollakseen miettimättä vain toisen nautintoa ja siltä, miltä kehon makkarat ja ketunnenätissit näyttävät ikkunasta tulvivassa aamuvalossa. On myös aika surullista, etten ole koskaan pystynyt siihen Ykkösmiehen kanssa– jo vielä silloinkin kun seksiä oli ja se toimi, se oli erilaista; hätäilevämpää, pornoleffamaisempaa orgasmikeskeistä jyystämistä.
Nörttipojan kanssa ei haittaa, ellei kliimaksia joka kerta tulekaan. Joskus hän saa ja minä en, joskus toisin päin; tärkeintä on olla lähellä. Ja koska paineita molemminpuoliseen tyydyttämiseen ei ole, se muuttuu paradoksaalisesti helpommaksi.
Siinä Nörttipojan rintakehälle nuupahtaneeksi koalaksi käpertyneenä, hän yhä sisälläni, mietin että olikohan tämä nyt sitä rakastelua sanan varsinaisessa merkityksessä, ja jos oli, miksi sen piti tapahtua “väärän” partnerin kanssa; minunhan tulisi rakastella aviomieheni kanssa ja naida rakastajani kanssa sen sijaan että rakastelen rakastajani kanssa ja olen itsestäni riippumattomista syistä naimatta mieheni kanssa?
Miksi piti ajautua seksittömään avioliittoon, hankkia väärällä tavalla liian hyvä seksipartneri? Mihin tämä johtaa, milloin tämä loppuu – ja ketä on loukattu kun lopputekstit alkavat rullata ruudulla?